Kielet

Suomi

Nikka

Nikka-tasting

Kukka kämmenellä.

 

Japanilaiset viskit voivat jäädä helposti paitsioon tunnettujen skottilaisten parissa, mutta Nikka-tasting osoitti että se on menetetty mahdollisuus. Sensei Mikael Leppä jakoi viisauttaan Nikkasta ja johdatti meidät nousevan auringon laatuviskeihin Punavuoren Ahvenen kabinetissa 13.3.2014.

 

Japanilaiset viskit Savonlinnassa 30.11.

Talven tulo Savonlinnaan siivitti marraskuun lopulla japanilaisen Nikka-konsernin mallasviskien maistelua. Nikkan kaksi tislaamoa, Miyagikyo ja Yoichi, sijoittuvat Japanin pohjoisosiin, ja teemaan sopivasti ilma oli lumipyrystä sakeana ja tummat vedet tyrskysivät lähirantaan. Keli oli siis kuin Hokkaidolla ikään, mutta VYS:in paikallisen kumppanin, olutravintola Sillansuun mallasviskikattaus lämmitti parikymmenhenkisen maistelijajoukon kehoa ja mieltä.

Viskireissussa Japanissa: Yoichi ja Tokio

Heinäkuun alussa löysin itseni jälleen, perhesyistä johtuen, Tokion koneesta. Kun anoppila on Hokkaidolla, niin käynnit ovat harvassa, mutta usein hieman pitempiä. Tällä kertaa Japanissa vierähti kolme viikkoa, joten mukaan sai mahtumaan myös viskiaiheista aktiviteettia:

Yoichi

Tilaa syöte RSS - Nikka