Kielet

Suomi

VYS ja sota-ajan viskit: Kansa maisteli

VYS ja iäkkäät harvinaisuudet, osa 3: sota-ajan viskit (1939-45)

 

Hiljaisia kavereita laskeutui 16.3.2013 bunkkerimme suojiin Bulevardi 2:ssa. Paraatimarssien sävelten kaikuessa taustalla oli hyvä laskea reput maahan, ottaa sarkanuttu päältä ja vaihtaa kuulumisia tuttujen ja tuntemattomien jermujen kanssa.

 

Talousaliupseeri oli nostellut väkijuomat riviin seisomaan kovennettua. Nelikön ulkonäkö oli hieman reissussa rähjääntynyt, mutta olivathan Pojat kovia nähneetkin. TK-kuvaajien kamerat räpsyivät tiuhaan kun jokainen paikallaolija halusi jonkun muiston niiltä ajoilta mukaansa. Vahvuuslaskennan jälkeen olikin aika siirtyä oppitunnin aiheeseen.

 

Edelliseen kokoontumiseen verrattuna bunkkerimme oli tällä kertaa ääriään myöten täynnä. Ahtaus ei kuitenkaan haitannut, aseveljet antoivat kohteliaasti toisilleen tilaa kun sitä kaivattiin. Korsusaunan lämpö toi oman tiiviytensä ilmanalaan.

 

Pian tila hiljentyi kun komppanianpäällikkömme J Nikkanen (saunamaj. evp) asteli muodon eteen ja toivotti maistelujoukot tervetulleeksi. VYS-vääpeli V Salo vuorollansa kävi läpi YlPalvO:n mukaisesti illan kulun, käytännön järjestelyt ja varomääräykset (missä kanttiini, missä riuku, tunnussanat jne). Tämän jälkeen loput paikallaolevasta VYS-kantahenkilökunnasta esitteli itsensä ja tehtävänsä.

 

Itse illan tehtävä alkoi perinteisellä taustatietojen selvittämisellä, alkaen toisen maailmansodan lähtölaukauksista ja sen vaikutuksista viskin tuotantoon. Ohran ja hiilen säännöstely ja muutenkin vaikeat olot tyrehdyttivät sota-ajan viskituotannon minimiinsä, sillä sotateollisuus vaati leijonanosan kaikesta materiaalista kotirintamalla.

 

Työstön alla olevan nelikon jäsenet olivat viettäneet kypsymisaikansa poikkeuksetta sherrytynnyreissä, joten ennakko-odotukset olivat allekirjoittaneella hieman huolestuneet, olinhan itselleni useasti vannottanut että en ole sherryisten viskien ystävä. Kuitenkin jo ensimmäisen viskin (Linkwood 1939, 43yo) nuuhkuttelun aikana selkisi että mitään pelkäämääni rusinakiisseliä ei näistä laseista olisi tulossa ja pystyin näin keskittymään avoimin mielin touhuun. Taas kerran ensimmäisen viskin vaikealla paikalla oleva vastasi haasteeseen rohkeasti ja valloitti vankan sillanpääaseman etenemisen tueksi. Itse löysin tuoksusta marmeladia, kypsää hedelmää ja viinimarjaa, mausta hedelmää, kuivaa happamuutta ja lakritsin/aniksen vienoja häivähdyksiä.

 

Toisena rintamana eteni Macallanin 1939 (37yo), jonka tuoksussa minuun iski herukan lehden ja nokkosen sekä viinimarjan ja suklaan aromit. Maussa taas jatkui herukkaisuus ja suklaisuus ja mukaan tuli myös fariinisokerin aromeja. Iästään huolimatta tämä juoma oli hyvin hengissä ja raikas.

 

Kolmantena koukkaajana oli vuorossa Glenlivetin 1940 (42yo). Tässä kaverissa aistin tuoksussa vihreitä viinirypäleitä, marjamehua ja hedelmiä, ehkä vieno maakellarin lattian aromi oli taustalla. Maussa oli hedelmää, maku yleisesti tuntui leviävän suuhun nopeasti mutta laimeni yllättävän nopeasti. Jälkimaussa tuntui ripaus salmiakkia ja luumukarkit.

 

Perää varmisti neljäntenä järjestyksessä Glen Grant 1945 (ei ikämerkintää, arvio noin 40yo). Tuoksussa tuntui puu, kuiva luumu, fariinisokeri ja herukan lehti. Maussa oli vienosti tervaleijonaa ja makeaa herukkaa, jälkimakuna hieman karvas happamuus ja salmiakin vivahteet.

 

Hengästyttävän ensimmäisen kierroksen jälkeen läsnäolijat siirtyivät toiselle maistelukierrokselle sekahärdellissä (”omaan rauhalliseen tahtiin, omaan tauluun…saa maistella”), jonka meinasi sekoittaa ässänä hihasta pöydälle vedetty yllätys, eli 30-vuotias Ballantines, mitä pääsivät halukkaat lisätehtävänä suorittamaan. Itsekin ilmoittauduin vapaaehtoiseksi tuohon tehtävään ja kotiutin parisenttisen omaan körmyyni. Pian maistellessa selkisi kyllä se, että tämä märkäkorva paini kyllä liian painavassa sarjassa ja jäi auttamatta isojen poikien jalkoihin. Tuoksu- ja makuprofiili jäi korkeasta iästä huolimatta minulle aika vaisuksi. Aistin jonkinasteisia suklaan aromeja, mutta en sen enempää. Inhoamani makuadjektiivi ”pehmeä” kävi myös mielessä.

 

Kun maistelun mäiske alkoi hieman laantua, suorittivat Nikkanen ja Salo arvonnan, jonka palkinnot osuivat huolestuttavalla tarkkuudella Tammisaaren vahvistusten pöytään. Hyvä että jäi pojille kotirintamalle viemisiä. Tilaisuus päätettiin sotilaallisiin huomionosoituksiin ja operaation jatkoa ruvettiin suunnittelemaan toisille rintamille…

 

Kun lopuksi keräilimme hylsyjä ja pakkasimme leiriä kasaan, virkkoi Nikkanen että tänään oli ollut herkkää tavaraa laseissa: jo muutaman tunnin lasissa olo oli vaikuttanut juomien makuprofiiliin. Olimme siis päässeet osalliseksi johonkin katoavan ajan kokemiseen. Sen kiitävän hetken se oli meidän edessämme ennen kuin armoton aika niitti satoa.

 

Urheudesta – För tapperhet

Sota-ajan viskit