Kielet

Suomi

VYS ja iäkkäät harvinaisuudet osa 14: Pre-War

 

Kesä 1936 oli rauhallinen ja kaunis. Mitään suurempia viitteitä tulevasta maailmanpalosta ei vielä ilmassa ollut, ja Glen Grantin tislaamolla laitettiin tislettä tynnyriin tavalliseen malliin. Tislaamon työntekijöiden hämmästys olisi luultavasti ollut suuri, mikäli olisivat tienneet että sen vuoden tisleistä osa nautittaisiin silloin vasta vajaat parikymmentä vuotta itsenäisenä olleen Suomen pääkaupungissa Helsingissä niinkin kaukana tulevaisuudessa kuin armon vuonna 2015.

 

Kaksi vuotta sitten VYS korkkasi marssimusiikin tahdissa toisen maailmansodan aikana tislattuja viskejä. Superlatiiveja täynnä ollut ilta painui voimakkaana monen viskin ystävän mieleen, ja sitä ollaan muisteltu porukalla kuin parempaa sotatarinaa ikään. Joillekin pelkkä muistelu ei toki riittänyt, vaan heräsi kysymys voisiko aikakoneen nuppia kääntää vielä hieman taaksepäin? Todistettavasti voi, sillä 18.4. saimme ravintola Carelian juhlakellarissa todistaa vuosien 1936-1939 välillä tislattun viisikon tastingia.

 

Ja millaisia viskejä 1930 -luvulla tehtiinkään! Vuonna 1936 tislattu ja 42 vuotiaana pullotettu Glen Grant oli valpas ja läsnä. Jämäkkä, mutta hieman salamyhkäinen, ja niin tuoksusta kuin maustakin löytyi koko ajan uusia kerroksia. Ehkäpä kartanon miespalvelija, joka näkee ja kuulee kaiken? 1937 tislattu Strathisla taas täytti ensin aistit mustaherukalla, ja vietteili sen jälkeen makealla savuisuudella, kuin silkkihansikkaassa pidetty hieno, ohut sikari. Vuonna 1938 tislattu ja 1985 pullotettu Mortlach oli voimakasluoneinen vanhempi herrasmies, joka luultavasti teetättää tweed -pukunsa hyvällä ja kalliilla räätälillä.

 

Vuosien varrella sattuu ja tapahtuu, ja niin viski kuin luonnonkorkki ovat eläviä asioita. Tämän saimme todistaa dekanteerimaiseen pulloon 48 vuoden ajan säilötyn, vuonna 1938 tislatun, Pride of Strathspeyn kohdalla. Tämän todennäköisesti Macallanilla tislatun viskin korkki oli vuosikymmenten saatossa valunut vahan kanssa alas niin, että korkin alareuna pääsi koskettamaan viskin pintaa. Valitettavasti tämä, tai joku muu syy, tuntui maussa. Toisaalta, ainahan tällaista yläluoikkaista sukua piristää yksi boheemi ja hieman hullu musta lammas.

 

48 vuotias, 1939 tislattu Linkwood palautti päivälliskeskustelun ruotuunsa aristokraattisen, ellei peräti kuninkaallisen, isoäidin ottein. Makea ja miellyttävä, mutta taustalla rautainen luonne ja selkäranka. Kaikki menee mainiosti, jos olet hänen kanssaan samaa mieltä, ja kukapa ei olisi!

 

Vaikuttava ilta, ja kurkistus menneeseen maailmaan joka ei ehkä enää palaa, mutta joka on edelleen meille läsnä tuoksu- maku- ja muistijälkinä. Lasien tyhjentyessä tunnelma oli hieman haikea, sillä näin vanha viski jos mikä on katoava luonnonvara. Toisaalta, eiköhän Glen Grantin työntekijät vuonna 1936 tehneet viskiä ihmisten nautittavaksi. Ja mehän nautimme.