Kielet

Suomi

Viskireissussa Japanissa: Yoichi ja Tokio

Heinäkuun alussa löysin itseni jälleen, perhesyistä johtuen, Tokion koneesta. Kun anoppila on Hokkaidolla, niin käynnit ovat harvassa, mutta usein hieman pitempiä. Tällä kertaa Japanissa vierähti kolme viikkoa, joten mukaan sai mahtumaan myös viskiaiheista aktiviteettia:

Yoichi

Yoichin tislaamo on Nikka-konsernin syntysija. Tänne Hokkaidon rannikolle Masataka Taketsuru perusti tislaamon 1934 jätettyään Suntoryn, jossa aiemmin oli toiminut Yamazakin tislaamomestarina. Lähin suurempi kaupunki on Sapporo, josta matkustaa Yoichiin junalla noin tunnissa. Matkan varrella on yksi junanvaihto laiturin yli Otarun asemalla. Eksyminen vaihdossa on epätodennäköistä, ja perillä Yoichissa aseman tunnistaa viimeistään laiturilla nököttävistä Nikka-tynnyreistä.

Yoichin asemalta näkee jo tislaamon jykevän kiviportin parin korttelin päässä. Hokkaidon pikkukaupungit eivät ole idyllisimmästä päästä, mutta itse tislaamoalue on hieno. Portilla pyydetään nimi kävijärekisteriin, ja halutessaan voi osallistua tunnin opastetulle tislaamokierrokselle, joka tosin järjestetään vain japaniksi. Opaskartan saa myös englanniksi, ja sen avulla alueeseen voi hyvin tutustua omatoimisestikin.

Kohokohtia tislaamolla oli seurata tislauspannujen lämmitystä perinteisesti hiilellä, tutustua tynnyreiden valmistusprosessiin, ja maistella Nikkan harvinaisempiakin tuotteita erittäin kohtuullisin hinnoin tislaamon baarissa. Useimmat 15ml annokset maksoivat 200-900 jeniä (n.1.50-7€), paria kalliimpaa erikoisuutta lukuunottamatta. Tislaamolla on myös hyvä Masataka Taketsurun elämää, sekä Yoichin ja Nikkan historiaa valottava museo, jossa opasteet löytyvät myös englanniksi, ja luonnollisesti kauppa, josta paikallista tuotantoa saa ostettua matkaan.

Todellinen helmi tislaamolla on vain kesäaikaan auki oleva, varaston päätyyn avattu Single Cask -kauppa. Täällä oli tarjolla 5, 10, 15, 20 ja 25 vuotiaita Yoichin Single Cask -pullotteita 180ml ja 500ml versioina. Jokaista sai tuoksuttaa lasista (muttei maistaa) ennen ostopäätöstä. Kannattaa huomioida, etteivät kaikki saman ikäiset, mutta eri kokoisiin pulloihin säilötyt viskit ole välttämättä samanlaisista tynnyrityypeistä. Tämänkin selvittäminen onnistunee ilman japanin osaamista. Viskitermistö on nimittäin enimmäkseen tullut Taketsuru-sanin mukana hänen Skotlannin opintovuosiltaan. Talvella Single Cask -pullotteita saa ostaa tislaamon vakiokaupasta, mutta tuoksutusmahdollisuutta siellä ei välttämättä ole.

Tokio

Hyvin usein matka Japaniin alkaa ja päättyy Tokioon. Naritan lentokentän valikoimiin ei kannata turvautua, ellei ole ainoastaan Suntoryn perustuotteita ostoslistalla. Laajempi paikallisten viskien valikoima löytyy esimerkiksi Liquors Hasegawa -kaupasta Tokion rautatieaseman idänpuoleisesta maanalaisesta ostoskeskuksesta. Liikkeitä on siellä kaksi, yksi enemmän viinin ja toinen viskeihin erikoistunut. Ilmeisesti eksyminen näiden kahden välillä on yleistä, sillä viinikaupasta sai matkaan kartan, johon kulkureitti viskikauppaan oli piirretty jo valmiiksi. Viskikaupan erikoisuutena on, että tiettyjä pulloja, joihin näin on merkitty, voi maistaa hyvinkin kohtuulliseen 100-200 (n. 0.75-1.50€) hintaan

Japanilaisten viskien maisteluun taas Shinjukun aseman lähistöllä sjaitseva Bar Zoetrope lienee paras paikka. Baari voi olla hieman hankala löytää sivukadulta, ja hissimatkan päästä, mutta valikoima perillä on huikea! Joidenkin lähteiden mukaan maailman laajin japanilaisten viskien valikoima löytyy tämän pienen baarin hyllyiltä. Viskimenu löytyy englanniksi, ja hinnat ovat 3cl annoksille. Huomioitavaa on, kuten usein baareissa japanissa, että laskuun lisätään Seat Charge (täällä 600 jeniä / n. 4,60€), jota vastaan saa myös pientä naposteltavaa eteensä. Ehkä ainoa huono puoli aarissa on, että sen varsin pienessä tilassa saa tupakoida, mikä ainakin itselläni hieman häiritsi haju- ja makuaistia.

Tokiosta tai Osakasta päivämatkan päässä olevia tislaamojakin toki löytyy, esimerkkeinä Suntoryn Hakushu ja Yamazaki. Sendain läheltä löytyy taas Nikkan toinen tislaamo Miyagikyou. Myös lukuisia kehuttuja viskikauppoja ja -baareja jäi tällä erää kokematta. Matkailu avartaa, joten ensi kesää odotellessa.