Kielet

Suomi

Suomalaisen viskin päivä 23.5.

 

Viskin Ystävien Seura (VYS) on suomalainen viskiseura, jonka perimmäisenä tavoitteena on viskikulttuurin kehittäminen Suomessa. Yhteisöllisyys on yhdistyksen toiminnan kulmakivi. Koska viski on väkevä alkoholijuoma, tavoitteena on myös vastuullisuuden esille tuominen.

 

Suomalaisten kiinnostus viskiä kohtaan on tällä hetkellä valtavassa nosteessa, ja mielenkiinto maistelukokemusten kartuttamiseen näyttää edelleen vain kasvavan. Tämän innostuksen kautta olemme kansallisesti edenneet niin pitkälle, että Suomessa toimii tällä hetkellä neljä viskitislaamoa, ja viides tislaamoyritys on juuri aloittamassa toimintaansa.

 

Yllä olevilla perusteilla Viskin Ystävien Seura, Beer Hunter’s, Teerenpeli, Herman’s ja Kyrö Distillery Company julistavat päivämäärän 23.5. suomalaisen viskin päiväksi!

 

 
Jarkko Nikkanen
puheenjohtaja
Viskin Ystävien Seura ry
Mika Heikkinen
tislaaja
Beer Hunter’s
Antti Pyysing
toimitusjohtaja
Teerenpeli
 
 
Timo Kettunen
Pullon Henki
Herman’s
Kalle Valkonen
tislaajamestari
Kyrö Distillery Company
 

 

Viskin Ystävien Seura ry
VYS on perustettu toukokuussa 2012 ja sen toiminta kattaa koko Suomen. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä 540 ja jäsenmäärän kasvu on voimakasta. VYS tekee yhteistyötä Alkon, alkoholin maahantuojien sekä anniskeluravintoloiden kanssa mm. konsultoiden ja järjestäen viskimaisteluita sekä erilaisia tapahtumia.
jarkko@viskinystavienseura.fi
044 544 6536

 

Beer Hunters’s
Panimoravintola Beer Hunter’s perustettiin Poriin vuonna 1998. Tästä alkaen Mika Heikkinen on valmistanut laajan kirjon oluita ja vuonna 2001 tislannut Suomen ensimmäisen mallasviskin nimeltään Old Buck. Vuosittaiset tislausmäärät ovat olleet erittäin pieniä, vain muutamia satoja litroja. Old Buck -pullotteita on vuosien saatossa syntynyt kaikkiaan seitsemän, joista jokainen on edustanut hieman erilaista näkemystä tislaamon ominaisluonteesta. Old Buck on saanut viskiharrastajia matkaamaan Poriin sankoin joukoin.
mika.heikkinen@beerhunters.fi
0400 869 311

 

Teerenpeli
Teerenpelin vuonna 2002 alkaneen tislaustoiminnan taustalla oli Anssi Pyysingin vahva visio ja rohkeus käyttää erinomaista suomalaista ohraa, oluenteossa hankittua tietotaitoa ja intohimoa puhdasta mallasviskiä kohtaan. Nämä asiat ovat edelleenkin tärkeitä Teerenpelin toiminnassa, sillä myynnissä olevien viskien kysyntä kiihtyy kovaa vauhtia niin Suomessa kuin ulkomailla. Kasvavat kävijämäärät Lahdessa Teerenpelin tislaamolla kertovat myös lisääntyvästä kiinnostuksesta laadukasta suomalaista mallasviskiä kohtaan.
anssi.pyysing@teerenpeli.com
0500 830 458

 

Herman’s
Herman’s-viskin perusta luotiin vuonna 1989, kun kolme ”Hermannia” Ilomantsista alkoi valmistaa suomalaista marjaviiniä. Marjaviinien valmistus on jatkunut menestyksekkäästi näihin päiviin saakka. Vuonna 2011 sattui viinehtimön oven raosta pujahtamaan sisään viskikärpänen, jonka luoman innostuksen ansiosta viinehtimön pienellä tislauspannulla ryhdyttiin selvittämään viskintislauksen saloja. Tällä hetkellä varastoissa on noin 2 500 litraa mallasviskiksi kypsyvää tislettä. Parhaillaan tislaamotoimintaa ollaan laajentamassa merkittävästi ja suunnitelmat ovat loppusuoralla.
timo.kettunen@hermanninviinitila.fi
0400 171 902

 

Kyrö Distillery Company
Vuonna 2012 istuimme saunassa ja mietimme, minkälaista voisi olla suomalaisista lähtökohdista tehty viski. Raaka-aineeksi valitsimme rukiin, sijainniksi Pohjanmaan lakeudet ja tislauspaikaksi saman 1908 rakennetun meijerin, jossa on kehitetty Oltermanni-juusto. Nyt siellä toimii Kyrö Distillery Company, viiden miehen unelmatehdas, joka tuottaa 100 % suomalaisesta täysmallasrukiista neitseellisissä amerikkalaisissa valkotammitynnyreissä kypsytettyä ruisviskiä. Ensimmäinen viski valmistuu 2017, jolloin Suomi täyttää 100 vuotta.
kalle@kyrodistillery.com
050 361 4921