Kielet

Suomi

Seura on hyvän viskin arvoinen - Porin tasting 24.8.2012

Maakuntamakumatkailua parhaimmillaan
Karvan alle 300 kilometriä tuntuu etäisyytenä kohtalaisen pitkältä, jos ainoana tarkoituksena on käydä nautiskelemassa viskin maku- ja tuoksuelämyksistä. Vähän kuin maailman ääriin olisi matkattava. Mutta annas olla kun sopiva vuosikymmenten takainen kiihoke pätkäistään osaksi kattausta, niin kuinkapa tuohon voisi olla reagoimatta. Satakunnaille Poriin, porilaisen marssin tahdissa, mars! Siis oikeammin nuuh, nuuh ja gulp, gulp.

Turistikohteena oli suomalaisen viskitislauksen pyhiinvaelluskohde panimoravintola Beer Hunter’s. Kievarin omistaja, viskikulttuuriministeri Mika Heikkinen ryhtyi armoitetun propellihattumaiseen hankkeeseen vuonna 2001: hän päätti luoda Suomen ensimmäisen mallasviskin. Tuloksena oli Old Buck. Kun iloliemen tuotantomäärä on kohtuullisen vähäinen, omaa pullotetta ei ole tarjolla aina ja kaikille, joten viskikulttuuriministeri Heikkinen myy myös skotlantilaisten tislaamista harjoittelevien yritysten tuotteita, koska ihan hyviä elovesiä heidänkin portfoliossaan on.

Elokuun 24. viskikulttuuriministeri Heikkinen ravitsemusliikkeineen isännöi Bowmore-istuntoa, johon hän oli ministerinsalkustaan kaivanut erittäin harvinaisen, kunnioitettavan ja hienostuneen pullokatraan. Tilaisuuden vetonaulana oli White-nimikettä uljaasti kantava 43 vuotta kypsytetty elämänvesi vuosilukumerkinnöiltään 1964/2007. Kyytipoikina olivat samaisen tislaamon tuotteet Vintage 1981/2010 sekä normaalimmat hyllypullotteet Darkest 15 ja kolmoskierroksen kymmenvuotias Tempest. Huomauttaa sopii, että White-pullo löytyy tällä hetkellä vain kahdesta kanttiinista Suomessa.

Päivän kattaus

Kerrassaan hieno kattaus mainiota linimenttiä kaksinumeroisella hintalapulla! Näiden kinkereiden seurauksena valtionvelka ei veroäyrien muodossa paljon lyhentynyt, eikä saatu Kreikan tukipakettiin lisämiljardeja. Mutta se ei ollut alkuperäinen tarkoituskaan, vaan noudatettiin viskikulttuuriministeri Heikkisen vakaumusta – viskistä nautittiin hartaasti ja harrastusmielessä. Tältä istumalta voi julistaa, että ministeri Heikkinen todellakin edistää suomalaisen viskikulttuurin asiaa, kuten Viskin Ystävien Seurakuntayhtymän hallitusroolinsa häneltä edellyttää.

Mutta ei ilmapiirin positiivisuus pelkästään pullotetusta vedestä johtunut. Läsnä oli 14 viskikultturityöryhmäläistä, joista osa oli mukana ammatillisin intressein, osa viettämässä laadukasta vapaa-aikaa hyvässä juomaseurassa ja mieluisassa ravintelissa. Noin puolet läsnäolijoista löi kättä lippaan ja ilmoitti jo kantavansa VYS-orkesterin jäsenkirjaa, ja ovat siis siten etuoikeutettuja nauttimaan hyvästä seurasta ja viskistä sekä yhteistyökumppaniemme tarjonnasta laajemminkin. Muutama toistaiseksi puolueen ulkopuolinenkin ilmaisi kiinnostuksensa tätä uutta VYS-nimistä herätysliikettä kohtaan, joten maisteluun liittyvien kulttuuritekojen lisäksi näytetään olevan valmiita sitoutumaan myös konkreettisemmin. Mainiota! Kirjoittaisin ulkomaankielelläkin, vaikkapa hurraa, jos vain osaisin. On odotettavissa, että lähitulevaisuudessa jäsenmäärä alkaa kakkosella – ja numeroita on kolme!

Harvinaisen kattauksen edessä tunnelma oli normaalia Viskin Ystävien Seurakuntahartautta hivenen kunnioittavampi, mutta varsinaisempi körttikansa oli valmistautumassa viikonlopun kirkonmenoihin, eikä ollut paikalla julistamassa kilpailevaa sanaa. Turhat supinat säästettiin myöhempään iltaan, olihan laseissa sentään sen verran iäkästä tavaraa, että useampi pöydän ritarikuntalaisista oli vielä harkinnan tasolla - liekö muijaakaan edes katsottuna - silloin, kun White loroteltiin kypsymään tammisen tynnyrin hellään ja rakastavaan huomaan.
Hyvä että muijakin lopulta löytyi ja harkinta johti kouraantuntuviin tekoihin – harkitsemattomiinkin. Saimme nauttia kerrassaan hienoista viskeistä!

Maisteluhetkeä viritettiin käyntiin viskikulttuuriministeri Heikkisen johdolla ikäjärjestyksessä nuorimmaisesta alkaen. Kaikki maistettavana olevat tuotteet olivat perusluonteelta toisistaan poikkeavia, mutta kuitenkin suuni makureseptorit olivat tunnistavinaan jonkinlainen tislaamokaraktäärin ja viestivinään tätä informaatiota talamuksen kautta aivokuoren makua tulkitseviin osiin. Liekö aivokuoren toisissa osissa sijaitseva tieto siitä, että kaikkien pullojen kyljessä luki sama nimi, osaltaan vaikuttanut tuontyyppisen tulkinnan muodostumisessa. Tämä jäi makumatkailunsa alkutaipaleella olevalle kokelassiepolle edelleen arvoitukseksi.

Selkeänä erikoisuutena kuitenkin oli, että nämä iäkkäämmät tuotteet eivät kestäneet vesilisää, vaan hiipuivat oleellisesti. Onneksi vesikikkailu perustui suusekoitukseen, joten lasissa oleva priimatavara jäi edelleen loistoonsa. Sen sijaan nuorukaiset pullistelivat omassa arroganssissaan ja vesilisä selkeästi auttoi neitosia kasvukivuissaan. Makujen kirjo oli huomattava.

Kattauksen ehdoton kuningatar oli mielestäni White Bowmore. Toistakin mieltä oltiin, ja se osaltaan antaa viskiharrastukselle hienon leiman. Kuinka paljon oletettu huipputuote, harvinaisuus jne. määreet ohjaavat ”paremmuuden” ratkaisemisessa? Onko tuotteen ”oltava” erinomaista, kun se kerran on niin iäkästä ja kallistakin (vaikka ministeri myisi edullisesti)? Päätös jää jokaisen oman harkinnan varaan, mahdolliseen joukkohysteriaan ei ole tarvetta yhtyä. Vain sinä ja suusi kera aistimuksiesi teette oikean valinnan.

Omasta puolestani voin sanoa, että White on kuin ballerina. Se on hento, muttei heiveröinen. White Bowmore on riittävän muodokas ollakseen todella kiinnostava, keski-ikäisenä kaikelle kansalle ylpeydellä esiteltävä viski.

Kokonaisuutena tilaisuudesta jäi mukava fiilis. Keskustelu kultaisen tislejuoman tiimoilta oli rentoa, osin vilkastakin. Hienosta tilaisuudesta tulee ensisijaisesti kiittää osallisia, mutta tällaisessa tapahtumassa erityskiitos kuuluu luonnollisesti Mika Heikkiselle. Tämän kokemuksen valossa maakuntamakumatkailua Porin suuntaan on ehdottomasti suoritettava tulevaisuudessakin. Samalla käytän tilaisuuden hyväkseni ja haastan viskin ilosanomasta kiinnostuneita henkilöitä – etupäässä VYSläisiä, mutta toki kaikkia muitakin viskiharrastajia – suuntaamaan kokan kohti Panimoravintola Beer Hunter’sia ja sen tunnustetun laajaa viskivalikoimaa.

Sláinte! Ja sama poriks!