Kielet

Suomi

Glenfiddichiä Porissa

Beer Hunter's ja Mika Heikkinen - lupaava viskiyhdistelmä

Upeaa ja lämmintä syyskuista lauantaipäivää vietettiin Porissa panimoravintola Beer Hunter'sissa isäntämies Heikkisen johdolla. Päivän teema oli Glenfiddich-merkkinen ruskealta kuultava värisuora, jonka huipentumana oli 50 vuotta tynnyriä majapaikkanaan pitänyt erikoisuus.

Tilaisuuteen osallistui kaikkiaan kolmisenkymmentä viskinystävää, joista osa oli paikalliseläjiä, likimain puolet Helsingin ja Tampereen reitiltä linja-auton kyytiin poimittuja. Alkuun oli tietysti syytä murkinoida, ja Ravintola Panimon mainioista appeista nautittiin jopa santsilautasin. Palanpainikkeeksi särvittiin Glenfiddichin 12-vuotiasta. Hyviä olivat sekä muona että juoma.

Nuo urheat miehet hameissaan

Juhlakansaa olivat osaltaan tulleet viihdyttämään tislaamon maailmanpääjehu (Global Brand Ambassador) Ian Millar kiltissään sekä paikallisempi tekijämies (Nordic Brand Ambassador) David Francis. Se on herrain oraalitekniikasta sanottava, että viski näyttää uppoavan isoin kulauksin, minkä voimin miekkoset varsin räävitöntä humööriä viljelevät. Ja viskiväki – olisiko kuulunut muutamia hampaiden kiristyksiä – kohteliaisuusaspektein naurahteli.

Ja sitten nestemäiset antimet

Varsinaisempi kuuden juoman suora aloitettiin 15-vuotiaasta Solera Reservestä, jossa lopputuote koostuu kolmen eri tynnyrityypin (amerikkalainen bourbon, espanjalainen sherry ja amerikkalainen uusi tammi) vättäyksestä. Vahvuutta viskillä on 40 %, ja kummemmin ei nenässä saati suussa polttele. Peruslinjan 12-vuotisessa on huomattavasti enemmän alkoholin takakireyttä. Miellyttävän makea tuoksu lupailee helppoa juotavuutta, eikä petä, makeutta on maussakin. Toinen maistelu potkaisee enemmän, ja vesilisä tasoittaa kummasti, tuo yhä moninaisempia sävyjä kielelle.

Kakkoslasissa oli tislaamon 18-vuotias 40-prosenttinen viski. Tuoksussa on kovasti hedelmäisiä aromeja, edelleen (tunnusomaista?) makeutta. Kypsyttely on suoritettu eurooppalaisessa ja amerikkalaisessa "uusissa" eli toisen käyttökerran tammitynnyreissä suhteessa 20/80. Vaikka maussakin on tyrkyllä makeutta, niin pian saa pelätä hammasrivistönsä puolesta. Uuden tammen tanniinit vetävät ikeniä sen verran suppuun, että on parempi pitää leipäläpi suljettuna ja tunnustella, helähtääkö hammassarja loppukiteytykseksi kielelle. Erittäin hämmästyttävä kuivuminen antaa silti makeaa jälkimakua, jota seuraa hienoinen polttava jälkipuraisu. Kokonaisuus on lopulta hento. Vesilisä tuo makuun mukaan melkomoisen kirpeyden.

19-vuotias Age of Discovery 40 % on tuoksultaan "vähäisempi", mutta sisältää jälleen hedelmäisiä aromeja. 6 kuukauden loppukypsytys on tehty portugalilaisissa madeira-tynnyreissä. Hämmästyttävän pitkäkestoinen jälkimaku, ja erityisen miellyttävän makea sellainen. Ja se jatkuu, jatkuu, jatkuu ... Toinen siemaus on myös mieluisa, vesilisä paisuttaa maun uusiin sfääreihin. Loppuuko maku koskaan? Toivottavasti ei.

Kohti erikoisempia kypsytyksiä

Seuraava osallinen on ikämerkinnätön Glenfiddich Nordic Oak Cask of Dreams -pullote vahvuudeltaan 48,8 %, missä tislaamo on halunnut lähteä uniikimpiin tynnyrikokeiluihin. Tutkimusmatkaa on taivallettu Pohjoismaissa - Suomen osalta Fiskarsissa, josta kaadettujen tammien lautaa on tynnyreissä käytetty. Tuoksu on kukkainen ja sitruksinen, maku perusmakeahko. Jälkimaku hieman liian kirpakka, iän puuteko siellä ärhentelee? Toisella maistelukerralla polte voimistuu ja vesilisä tuo suuhun huomattavaa lämpöä. Ensimmäistä kertaa tunnistan viskistä salmiakkilakritsin makua. En ole aivan varma, onko tuon maun paikka viskilasissa vai ei. Lisäksi maussa on jokin viheliäinen häiriötekijä, jota en pysty erittelemään.

Ylähikiän paĺvikinkkufestivaalien tunnelmiin siirrytään tisle nro viitosen kanssa. Pullon kyljessä lukee Glenfiddich 125th Anniversary Edition 43 %. Tämä tuote tuntee myös merkinnän Heavily peated. Ja toden totta, savustettu pekoni ei vain häivähdä, vaan nyt tarjoillaan kiintomuonaa mahan täydeltä. Lisäksi kyydissä on tervaleijonaa, ilman varsinaisen Tervaleijonan kylmää jälkihenkäystä, vain maku ilman mitään ylimääräisiä efektejä. Maan ja mullan kosketusta sekä suolaa niin että hampaat suorastaan rahisevat. Toisella kierroksella saadaan tervaa, tervaa, enemmän tervaa, ja huomioitavaa on, että vesilisä vaikuttaa pilaavan makunautinnon suuremmalta osin. Yksittäisenä nautintoaineena tämä olisi erinomainen, mutta nyt se ikävästi jää näiden "hienohelmojen" seurassa sirkuksen kummajaisen rooliin.

Viimeisenä "tavallisena" viskinä tarjoillaan yhtä viskibisneksen ilonpilkahduksista, tynnyrinäytettä. Tislaamomestarilla on varastossa niin monta salatynnyriä, että aina välillä joku unohtuu nurkkien kätköihin pölyttymään. Näin kävi muun muassa 12-vuotiaalle perus Glenulle, jota ajateltiin jälkikypsytellä muutama tovi rommitynnyrissä. Tovi venähti 9 vuoden mittaiseksi ja se oli pahuksenmoinen onni. Tämä yli 21-vuotias herkkujuoma on edelleen verrattain vahvaa 55,2 % lukemin. Se tuoksuu itseltään miellyttävyydeltä, potkii sukat jalasta, vaikka kengät pysyvät paikoillaan. Ja tämänkin tuotteen maku kestää siunatun pitkään. Mikä hitto näitä Glenfiddichejä oikein vaivaa, kun ei meinaa maku millään suusta poistua? Ristiriitainen pehmyt makeus tuoksussa tuottaa siirapinpippurisen poltteen kielelle. Sissus sentään. Vesilisällä saadaan mukaan vielä suuntäyttävä lämpö. Kokonaisherkullinen viski, jota emme välttämättä mistään enää koskaan saa.

Grande finále

Iltaman huipentuma lähestyi pienen tauon jälkeen. Värekarvojen ja makunystyröiden annettiin hieman huilahtaa ennen 46,1-prosenttisen 50-vuotiaan ikäneidon esillepanoa. Nyt oli kyseessä TUOTE oikeasti kapitaaleilla kirjailtuna. Pakkaus oli kerrassaan prameilevan jylhä ilmestys, ja sisuksissa oli nidottu kirjanen, käsin puhallettu ja koristeltu pullo – ikävä kyllä laadusta joutuu maksamaan. Lootan kyljessä oli lukko, joten kotipuolessa kannattaa olla varuillaan, ettei muija nappaa avainta haltuunsa ja estä siepon nautintohetkiä. Tosin joka pirtissä ei tällaista pömpeliä ole, sillä 500 pullon totaalista vuosittain 50 yksikköä myytävän juomasekoitteen hinta pyörii henkilöauton lukemissa.

Glenfiddich 50-vuotias on vuonna 1955 ja 1957 tislattujen tynnyrien puolivuotinen naimakauppa. Toinen tynnyreistä on eurooppalainen sherrytynnyri ja toinen amerikkalainen hogshead. Määrällisesti viskin makupainotus taittuu eurooppalaisen puolison perimään. Lopputuotteen tuoksu on kukkainen, hennon yrttinen. Suutuntumassa on havaittavissa voimakas öljyisyys sekä mausteinen makeus ja jälleen jälkimaku on huomattavan pitkä. Lopulta kuitenkin suu kuivaa karvan verran häiritsevästi.

On tämä kohtuuttoman hyvä viski, muttei ehkä kuitenkaan aivan hintansa väärti. Huima kuriositeetti kuitenkin omissa viskikokemuksissa.

Erityiskiitos on jälleen esitettävä Mika Heikkisen suuntaan. Juuri tällaisia pioneereja viskimaailma esikuvikseen kaipaa.